Kristuksen oppi Jumalasta

”Oppi Jumalasta” on Kristuksen opin alkeisiin kuuluva opetus. (Hebr 6:1-2) Tästä huolimatta kristittyjen ja Raamattuun uskonsa perustavien ihmisten näkemykset Jumalasta poikkeavat valtavasti toisistaan. Tämä on osaltaan johtanut seurakunnan ja Jumalan lasten hajaantumiseen eri kirkkokunniksi, ryhmiksi ja leireiksi. Jos olisimme yhtä mieltä edes siitä, kuka tai millainen on Jumala, niin voisimme ehkä kokoontua yhteen ja elää yhtenä Jumalan seurakuntana omilla paikkakunnillamme. Nyt se on mahdotonta, koska erilaiset opilliset näkemykset, perinteet ja rituaalit erottavat meidät toisistamme.

Vaikka hajaannus ei ole Jumalan tahto ja Paavali vastusti jyrkästi seurakunnan jakaantumista eri puolueisiin, on se kuitenkin osaksi myös hyvä asia, koska oman ryhmän opetus ja elämä pysyvät terveinä, kun sanoudumme irti harhaopeista ja niiden levittäjistä. Erottautuminen eksyneistä ja eksyttäjien erottaminen yhteydestämme voidaan nähdä myös Jumalan tahtona ja Kristuksen ohjeena seurakunnille kurin harjoittamisen muodossa, jos kuria Jumalan tahdon mukaan oikein harjoitetaan. Mutta mitä aitoihin Jumalan lapsiin tulee, olisi meidän oltava yksimielisiä opetuksessa ja samanmielisiä, niin että näkisimme samalla tavalla Jumalan sanan ilmoittaman totuuden ja rakkaudellisen kurin harjoittamisen seurakunnassa.

Vanhan testamentin todistus Jumalasta

Vanhan testamentin kirjoitusten mukaan on olemassa vain yksi totinen Jumala, joka on luonut kaiken, mitä on olemassa. Hänen lisäkseen ei ole olemassa mitään muuta jumalaa, vaikka onkin niin sanottuja epäjumalia ja enkeleitä, joita myös jumaliksi kutsutaan. ”Totinen” tai ”tosi” Jumala tarkoittaa kuitenkin sitä, että on olemassa vain yksi ainoa ”aito” Jumala, ja kaikki muut ovat epäjumalia tai vääriä käsityksiä siitä, kuka tai mikä on tämä ”aito Jumala”, joka on kaiken luonut. On siis mahdollista uskoa ”Raamatun ilmoittamaan Jumalaan”, mutta ymmärtää väärin kirjoitusten kuvaus siitä, millainen tai kuka tämä Jumala on.

Vanhan testamentin profeettojen ja patriarkkojen aikana ei olisi tarvinnut käydä keskustelua siitä, onko Isä yksi ainoa Jumala ja kaiken olevaisen luoja, vai onko Jumala kolmiyhteinen ”Isä ja Poika ja Pyhä Henki”, niin kuin valtaosa itseään kristittyinä pitävistä ihmisistä opettaa ja uskoo, vaikka he eivät voi näkemystään järjellisesti perustella ja ymmärrettävällä tavalla oikeaksi todistaa. On vain uskottava, että ”kolminaisuusoppi” on totta sen jossakin muodossa, ja että ”Jeesus on Jumala”, niin kuin kolminaisuusopissa väitetään. Jos joku rohkenee kyseenalaistaa ja hylätä kolminaisuusopin, ei häntä pidetä kristittynä nimeltään kristittyjen valtaenemmistön silmissä.

Kolminaisuusopin ja kaksiluonto-opin verinen historia

Kolminaisuusoppi ja siihen kiinteästi liittyvä Kristuksen kaksiluonto-oppi ovat muotoutuneet apostolien ajan jälkeen 100-400 -luvuilla katolisen kirkon sisällä. Näitä oppeja on suojeltu niin voimakkaasti, että eri tavalla uskovat on ensin erotettu kirkosta ja uskovien yhteydestä, ja uhattu heidän joutuvan ikuiseen piinahelvettiin, elleivät he muuta näkemystään. Lopulta on säädetty kuolemanrangaistus niille, jotka hylkäävät kolminaisuusopin ja kieltävät Jeesuksen jumaluuden. Tämä laki säädettiin vuonna 529 Rooman keisarin toimesta ja katolisen kirkon vaikutuksesta.

Anti-trinitaareja on tapettu aina 1600-luvulle asti. Sen jälkeen heidät on vangittu, omaisuus on ryöstetty tai heidät on karkotettu pois omasta maastaan. Protestanttiset valtionkirkot jatkoivat siis paavin ja katolisen kirkon perinnettä, jonka mukaan eriuskoiset oli lupa tappaa tai heitä sai vainota eriuskoisuuden vuoksi. Vasta modernilla ajalla on ollut lupa uskoa niin kuin omatunto oikeaksi katsoo, eikä ole tarvinnut pelätä valtaa pitävän uskonnollisen enemmistön langettamaa rangaistusta eriuskoisuuden vuoksi.

Jeesuksen ajan juutalaisten usko

Jeesuksen ja apostolien ajan juutalaiset olivat monoteistejä ja uskoivat Vanhan testamentin kirjoitusten mukaan yhteen ainoaan Jumalaan, joka oli Israelin isä ja kaiken olevaisen luoja. Myös Jeesus oli monoteisti ja sanoi Isää yksin totiseksi Jumalaksi, joka on yksin ainoa herra (adonaj) ja Jahve (JHVH). (Mar 12:28-34; Joh 5:44; 17:3) Jeesus ei väittänyt koskaan olevansa isän vertainen tai Jumala sillä tavalla kuin hänen jumaluutensa kolminaisuus- ja kaksiluonto-opeissa on määritelty.

Juutalaiset väittivät Jeesuksen syyllistyneen Jumalan pilkkaan, kun hän sanoi olevansa ”Jumalan poika”. (Joh 5:14-36; 10:24-39) He väittivät, että Jeesus teki itsestään ”Jumalan vertaisen”. Sen sijaan, että Jeesus olisi vahvistanut juutalaisten väitteet, kumosi hän ne, ja sanoi olevansa samalla tavalla ”jumala” kuin Israelin tuomarit olivat ”jumalia” Psalmin 82 mukaan. He olivat ihmisiä, joten Jeesus tunnusti ainoastaan olevansa ”ihminen” ja lisäksi vielä ”Jumalan poika”, mutta ei väittänyt koskaan olevansa ”Jumala” tai ”Jumalana sellainen kuin Isä on”.

Raamatussa sanotaan ”jumalaksi” niitä ihmisiä, jotka edustavat Jumalaa hallitsijoina, tuomareina tai Jumalan lähettäminä sanansaattajina. (2Moos 4:16; 7:1; 21:6; 22:8-9; 1Sam 2:25; Psa 82:1, 6) Jeesusta sanotaan jumalaksi samasta syystä. Hän on uuden liiton Jumalan kansan tuomari, päämies ja vapahtaja, Mooses oli vanhassa liitossa näitä kaikkia. (Apt 5:31; 7:27 ,35; Hebr 2:10-11) Jeesus kristus on ihminen vielä silloin, kun hallitsee kuninkaana tulevaa maailmaa (Hebr 2:5-18) ja häntä sanotaan jumalaksi juuri siinä roolissa. (Psa 45)

Nykyajan ”kristittyjen” usko ja käyttäytyminen

On merkillistä, että lähes koko kristikunta tekee opetuksessaan ja sanoillaan Jeesuksesta Jumalan pilkkaajan, kun väittää hänen olevan samanlainen Jumala kuin isä on, vaikka Jeesus nimenomaan kielsi tämän asian ja puolustautui näitä jumalanpilkka-syytöksiä vastaan. ”Kristityt” toimivat tässä samalla tavalla kuin Jeesusta vihanneet ja vainonneet juutalaiset, mutta ovat täysin sokeita eivätkä edes huomaa sitä. Ja kun se sanotaan heille vasten kasvoja niin kuin tässä kirjoituksessa, kiistävät he syyllistyvänsä väärän todistuksen antamiseen Jeesuksesta ja Jumalasta. Sen sijaan he väittävät, että kaikki jotka kieltävät Jeesuksen olevan sellainen ”Jumala kuin isä on”, syyllistyvät väärän todistuksen antamiseen ja jopa jumalanpilkkaan.

Jos tahdomme pitää kiinni Jeesuksen sanoista, ei meillä ole lupa tunnustaa tosiksi ja levittää Raamatun kirjoitusten vastaisia selityksiä ja uskontunnustuksia, joissa väitetään Jeesuksen olevan samanlainen Jumala kuin isä on: kaikkivaltias, iätön (iankaikkinen) ja kaiken olevaisen luoja. Meidän tulee puhua isästä ja pojasta ja pyhästä hengestä samalla tavalla ja samassa merkityksessä kuin Jeesus ja apostolit ja profeetat jo heitä ennen ovat puhuneet, että emme antaisi väärää todistusta Jumalasta. Yli kirjoitusten meneviä selityksiä ei kenenkään pidä varmaksi Jumalan sanan totuudeksi väittää ja vaatia muita uskomaan samalla tavalla ”tai muuten…”

Uhkailemalla ja pelottelemalla syntyy vain uhkailijoita ja pelottelijoita. Kun eri tavalla jumaluus-oppiin uskovia on kautta aikojen peloteltu kirkosta erottamisella ja uhkailtu ikuisella piinahelvetillä, ei ole ihme, että valtaosa niin sanotuista kristityistä on uskonut samalla tavalla tässä asiassa, ja yhä vielä uskoo. Pelko estää näkemästä totuutta ja kasvamasta täysi-ikäisyyteen Jumalan pojan uskossa ja rakkaudessa totuutta kohtaan. Jos joku vapautuu katoliselta kirkolta ja seurakunnilta perityistä virheellisistä opetuksista ja traditioista, voi hän nähdä totuuden ja tulla täydelliseksi rakkaudessa, ilman tuomion pelkoa, joka pitää valtaosan nimeltään kristitystä maailmasta vangittuna pelon valtaan.

Jeesuksen oleminen isän tykönä ennen maailman luomista

Raamatussa on sanottu ”jumalaksi” ainoan tosi Jumalan eli isän lisäksi myös epäjumalia, enkeleitä, ihmisiä ja saatanaa. Asiayhteydestä voidaan vilpittömällä ja etsivällä sydämellä nähdä se, millaista jumalaa tai jumaluutta missäkin kohdassa sanalla ”jumala” tarkoitetaan. Lisäksi on huomattava se, että Jumalan nimeä ”Jahve” (JHVH) on käytetty itsensä Jumalan lisäksi myös enkeleistä, ja nämä ovat itse sanoneet omaksi nimekseen Jahve, ja heitä kutsutaan yleisesti Jumalaksi (Elohim) Vanhassa testamentissa. Näin ollen on väärin väittää kaikkia henkilöitä ja olentoja samanlaiseksi Jumalaksi kuin isä on, jos heistä on käytetty nimeä ”Jahve” tai yleisnimeä ”Jumala” (elohim, theos). Kyseessä voi olla myös enkeli tai ihminen, jolla on isältä saatu valtuus käyttää hänen nimeään ja esiintyä kaikella hänen arvovallallaan. Näin myös Jeesuksen ”jumaluus” ja asema ”Jahvena” tulee oikein Raamatusta ymmärtää, mutta valtaosa itseään kristittyinä pitävistä ei ole valmis edes kyseenalaistamaan aiempaa näkemystään, jonka he ovat isiltä perineet, sokeasti uskoneet ja totena pitäneet. He sulkevat tällä tavalla itsensä totuuden tuntemisen ulkopuolelle, koska ovat liian varmoja omasta ja isiensä oikeassa olemisesta.

Se ”kirkkauden Jumala”, joka ilmestyi Aabrahamille, oli ”Jahven enkeli”, ei itse Jahve tai Jeesus kristus. (Apt 7:2) Hän ilmestyi nimellä ”Jumala kaikkivaltias” Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille, mutta Moosekselle hän teki itsensä tunnetuksi nimellä Jahve (suomeksi: ”hän on”). (2Moos 6:2-3; 3:1-15; 1Moos 35:11; 17:1) Se enkeli ei ollut Jeesus, sillä hän ennusti Moosekselle tulevasta profeetasta, joka olisi oleva Mooseksen kaltainen. (5Moos 18:15-18; Apt 7:20-59) Jeesus kristus ei ole ilmestynyt kenellekään Vanhan testamentin profeetalle, kun Raamattua oikein ymmärretään.

Monet uskovat siihen, että Jeesus on ollut isän tykönä ennen maailman luomista ja on ollut vähintään läsnä maailman luomisessa, jos vaikka ei olisi osallistunut itse luomiseen aktiivisena tekijänä, luojana. He ymmärtävät asian niin, että Jumala on luonut kaiken poikansa kautta, mutta eivät selitä tarkemmin sitä, mitä tällä tarkoittavat. Toiset uskovat siten, että Jeesus on ollut aktiivisesti mukana luomassa tätä maailmaa yhdessä Isän ja Pyhän Hengen kanssa. Molemmat ryhmät ovat erehtyneet.

Jeesus on ollut isänsä tykönä ennen maailman luomista vain isän ajatuksissa ja suunnitelmissa. Isä suunnitteli pelastavansa valitut lapsensa herättämällä kristuksen ylös kuolleista. Isä ajatteli poikaansa Jeesusta kaiken kirkkauden ansainneena kuninkaana jo ennen kuin loi tämän maailman. (Efe 1; 2Tim 1:8-11; Room 8:17-33) Sen vuoksi sanotaan, että kristuksen alkuperä kuninkaana on iankaikkisuudessa muinaisissa ajoissa ja hänellä oli kirkkaus isältä jo ennen kuin maailma olikaan. (Mka 5:1-2; Joh 17:3)  ja korottamalla hänet kaiken pääksi seurakunnalle ja kaikkien luotujen herraksi.

Jumalan poika Jeesus on syntynyt, mikä tarkoittaa sitä, että hänellä on alku, jota ennen hän ei ole ollut olemassa. Jeesus on alkuisin samasta isästä kuin me, hänen veljensä. (Hebr 2:10-11) Tässä on viittaus hengelliseen lapseuteen, sillä tämän maailman syntiset ja jumalattomat eivät ole Jeesuksen veljiä siinä mielessä kuin veljistä seurakunnassa puhutaan. He ovat paholaisesta, mutta me olemme Jeesuksen tapaan syntyneet isästä Jumalasta hänen henkensä kautta. Jeesus on esikoinen uudestisyntyneiden ja kuolleista herätettyjen joukossa, niin että hän ei kuole enää koskaan ja korotettu arvossa kaikkien muiden yläpuolelle, jopa enkelten herraksi ja ”jumalaksi”. (Hebr 1-2)

Pyhä henki

Pyhä henki ei ole itsenäisesti ajatteleva ja suunnitelmia tekevä persoona. Jumala vaikuttaa henkensä kautta valituissa palvelijoissaan ja maailmassa. Jumala jakaa henkeä tahtonsa mukaan (Hebr 2:4), täyttää hengellään, antaa meidän juoda henkeään ja kastaa lapsensa hengessä kristukseen Jeesukseen. (1Kor 12:12-13) Jumalan hengen vaikutusta kuvataan Raamatussa voimana tai voimavaikutuksena, jonka Jumala vaikuttaa henkensä kautta. (1Kor 12:1-13; Mark 12:28; Luuk 24:47-50; Apt 1:8; Room 15:13, 19, jne.)

Pyhä henki on esitetty joskus ikään kuin itsenäisenä persoonana, mutta niillä kohdilla tarkoitetaan sitä, että Jumala toimii henkensä kautta. Kun henki opettaa, niin Jumala opettaa henkensä kautta. (Joh 6:45; Luuk 12:12; 1Kor 2:10-16; 1Joh 2:20, 27) Kun Jumala puhuu, niin hän tekee sen palvelijoidensa suun kautta, vaikuttamalla henkensä kautta ne sanat, jotka he puhuvat. (Apt 4:25; 1:2, 16; Joh 14:9-11; Hebr 1:1; 3:7; Matt 10:20) Kun pyhä henki osoittaa, niin Jumala osoittaa eli opettaa henkensä kautta. (Hebr 9:8) Kun henki jakaa armolahjoja, niin Jumala jakaa niitä henkensä kautta. Kun Jumala valitsee kaitsijat ja palvelijat seurakuntaan, niin hän vaikuttaa henkensä kautta palvelijoissaan sen, että nämä valitsevat keskuudestaan juuri oikeat ja Jumalan suosittelemat henkilöt tehtäviin. (Apt 20:28; Tiit 1:5-11; 1Tim 3:1-13) Kun pyhä henki lähettää, niin veljet valitsevat keskuudestaan hengen johdossa ne, jotka lähetetään. (Apt 13:1-3) Jumala johdattaa tällä tavalla pyhän hengen kautta lapsiaan.

Jumalan henki toimii yhteistyössä meidän oman henkemme kanssa. Me olemme Jumalan työtovereita ja yhtä henkeä hänen kanssaan. (1Kor 3:9; 6:17) Jumalan henki todistaa yhdessä meidän henkemme kanssa, että me olemme Jumalan lapsia. (Room 8:9-16) Kun pyhä henki vetoaa Jumalaan sanattomin huokauksin, niin silloin meissä oleva lapseuden henki vetoaa Jumalaan ja huokaa hänen puoleensa. (Room 8:9-28) Pyhä henki ei puhu itsenäisenä persoonana isälle ja pojalle vaan Jumala vaikuttaa meissä henkensä kautta sanattomia huokauksia, joilla vetoamme Jumalaan.

Pyhä henki edustaa joissakin kohdissa Jumalaa ja on sana Jumala synonyymi. Kun henki jakaa armolahjoja niin kuin tahtoo, tarkoittaa se sitä, että Jumala vaikuttaa sen henkensä kautta. (1Kor 12:1-13) Jumala jakaa henkeään tahtonsa mukaan, joten henki ei ole itsenäinen persoona. (Hebr 2:4) Kun Ananias yritti pettää Pietarin sanojen mukaan ”sinun pyhää henkeä” (Apt 5:3), niin se oli sama kuin hän olisi yrittänyt pettää Jumalaa. Jumala on vain yksi persoona, ei monta eri persoonaa, jotka keskustelevat toistensa kanssa. Isä ja poika eivät puhu koskaan pyhälle hengelle, Jumalan palvelijat eivät puhu koskaan pyhälle hengelle, pyhää henkeä ei rukoilla, ei palvota eikä palvella, joten se ei ole itsenäinen persoona. Pyhää henkeä ei ylistetä eikä kiitetä eikä koroteta valtaistuimelle Jumalaksi isän rinnalle, sillä se on Jumalan henki eikä sitä ole lupa erottaa itsenäiseksi persoonaksi niin kuin ihmisen henkikään ihmisestä erillinen oma persoonansa ole.

Kun pyhä henki tulee murheelliseksi, niin silloin Jumala murehtii. Kun minun henkeni riemuitsee, niin silloin minä riemuitsen. Kun minä rukoilen hengelläni tai minun henkeni rukoilee tai vetoaa Jumalaan, niin silloin minä rukoilen ja minä vetoan Jumalaan. Jumalan henki ei ole itsenäinen persoona niin kuin ei ihmisenkään henki sitä ole.

Kun pyhä henki puhuu sen, mitä kuulee, niin silloin Jumala puhuu ensin lapsensa hengelle (sydämelle) ja sitten se lapsi puhuu kuulemansa Jumalan sanan seurakunnalle. (Joh 16:13-15) Meissä oleva pyhä henki ei puhu siitä itsestään, niin että erottaisi pyhän hengen Jumalasta erilliseksi persoonaksi, vaatisi itselleen isälle kuuluvaa kunniaa, palvontaa ja ylistystä, vaatisi kumartamaan itseään, jne. Pyhä henki kirkastaa kristusta ja saa meidät todistamaan evankeliumin totuuden mukaan kristuksesta Jeesuksesta ja hänen isästään, joka on yksin ainoa totinen Jumala. Jos joku opettaa totuuden sanaa vastaan kolmiyhteistä jumalaa, niin hän ei puhu silloin pyhässä hengessä eikä hengen opettamalla tavalla.

Kolminaisuusoppi on järjenvastainen samoin kuin Jeesuksen kaksiluonto-oppi, mutta näiden oppien kannattajat eivät silti tunnusta näkemyksiään järjenvastaisiksi. He väittävät, että nämä opit on mahdollista ymmärtää ”uskon kautta” niin, että ne eivät ole järjen vastaisia, vaikka järki ei niitä käsitäkään ja ihmisen luonnollinen ymmärrys pitää niitä järjen vastaisina. Tarvitaan siis eräänlaista jumalallista salatietoa ja ymmärrystä, jotta nämä opit voidaan ymmärtää ja käsittää järkeviksi sen sijaan, että ne olisivat järjen vastaisia. Vain ”valaistuneet” ymmärtävät ne, mutta valaistumattomat ja etenkin harhaoppiset eivät voi niitä ymmärtää, koska heiltä puuttuu ”pyhän hengen antama ymmärrys ja opetus”.

Kun kolminaisuusoppia ja Jeesuksen kaksiluonto-oppia puolustetaan näin ovelalla tavalla, tulee tavallisella kristityllä voimakas tarve osoittaa muille olevansa ”valaistu” ja ”ymmärtäväinen”, niin että ei vain tulisi erotetuksi muusta joukosta ja uskovien valtaenemmistöstä eriuskoisuutensa vuoksi, jota kuvataan tässä ”valaistumattomuudeksi”, ”ymmärtämättömyydeksi” ja ”osattomuudeksi pyhästä hengestä”. Koska ”Jumala ei ole opettanut” eri tavalla uskovia, pysyvät he pimeydessä, mutta me ”valaistut” pysymme valossa ja pidämme totena sen, mitä ”luonnollinen järki” ja ”ymmärrys” ei voi käsittää, vaan pitää sitä ”järjettömyytenä” ja ”järjen vastaisena”, epäloogisena opin rakennelmana. Tällä tavalla on saatu valtaosa kristityistä tunnustamaan todeksi järjenvastaisia ja epäloogisia opinkappaleita, joita kirjoitukset eivät lähemmän tarkastelun perusteella tue kovinkaan paljon. Jeesuksen jumaluuden ja jopa isän luona ennen maailman luomista olemisen kieltävät näkemykset ovat paljon paremmin ja johdonmukaisemmin Raamatulla perusteltu, eivätkä ne ole järjenvastaisia ja epäloogisia.

Kun uskotaan sokeasti ja pelätään, niin järki heitetään roskakoriin. Juuri näin on kolminaisuus- ja kaksiluonto-oppien kannattajien kohdalla tapahtunut. Ylimielinen suhtautuminen eri tavalla uskoviin ja liiallinen varmuus omasta ja isien oikeassa olemisesta estävät näkemästä totuuden ja muuttamasta mieltä. Trinitaarit pelkäävät harhaoppisen leimaa ja ryhmästä erotetuksi tulemista, ja vielä enemmän: he pelkäävät ikuista piinahelvettiä, jos eivät pidä totena tai tunnusta todeksi kolminaisuusoppia ja Jeesuksen kaksiluonto-oppia, jonka mukaan Jeesus on yhtä aikaa Jumala ja ihminen.

Jos ajattelet asioita järjelläsi ja olet järkevä, niin ymmärrät heti, että ”ihminen ei ole Jumala” ja ”Jumala ei ole ihminen”. On siis mahdotonta, että joku olento olisi yhtä aikaa ”täydellinen Jumala” ja ”täydellinen ihminen”. Heti kun joku on ”täydellinen Jumala”, tekee se mahdottomaksi sen, että hän olisi ”täydellinen ihminen”. Heti kuin joku on ”täydellinen ihminen”, tekee se mahdottomaksi sen, että hän olisi ”täydellinen Jumala”. Nämä kaksi olomuotoa kumoavat toinen toisensa, mutta siitä huolimatta kolminaisuusopin kannattajat uskovat Jeesuksen olevan samanaikaisesti ”tosi Jumala ja tosi ihminen”: ”täydellisesti Jumala ja täydellisesti ihminen”. Jos joku kieltäisi tämän asian, ei hän olisi enää kristitty, eikä voisi pelastua, ja hänet erotettaisiin harhaoppisuutensa vuoksi uskovien ryhmästä. Ei siis ihme, että vain harvat ja rohkeat ovat uskaltaneet kyseenalaistaa nämä opit ja muuttaneet näkemystään tarkan Raamatun tutkimisen jälkeen.

Jos Jeesus olisi ”täydellisesti Jumala” eli ”tosi Jumala”, niin hän olisi ainoastaan näyttänyt ihmiseltä, kun hän ”inkarnoitui” eli ”tuli lihaksi” eli ”syntyi ihmiseksi”. ”Inkarnoituminen” tarkoittaa nimenomaan sitä, että ”Jumala tulee alas taivaasta ja ilmestyy ihmisen hahmossa”, mutta hän ei menetä silloin jumaluuttaan, vaan on kaiken aikaa ”Jumala ihmisen ruumiissa”. Ne, jotka kieltävät Jeesuksen ihmisyyden tuolla tavalla, kieltävät evankeliumin keskeisen totuuden, niin että ovat vaarassa joutua kadotukseen. Vain täydellisen synnittömän ihmisen uhri saattoi sovittaa meidät isän kanssa, joten Jeesuksen ihmisyyden kieltäjät eivät pidä totena evankeliumia vaan ovat muuttaneet sen toiseksi, vääräksi evankeliumiksi.

Jeesus syntyi Marian ja Joosefin pojaksi, oppi puhumaan ja kirjoittamaan, kasvoi iässä ja viisaudessa ja tiedossa, niin että on ihminen samalla tavalla kuin me. Jeesus eroaa ihmisenä meistä vain siinä asiassa, että hän ei tehnyt koskaan syntiä, vaikka oli kiusattu niin kuin me. Juuri sen vuoksi hänen uhrinsa kelpaa sovitukseksi isälle Jumalalle.

Jeesus on ihminen, jolla on oma tahto, mieli, ajatukset, tunteet, tieto ja muistot. Hänellä on oma tietoisuus. Jeesus on eri ”minä olen” kuin Jumala tai joku ikivanha enkeli tai taivaallinen olento, henki. Näillä kaikilla on oma tahto, mieli, ajatukset, tunteet, tieto ja muistot, jotka ovat eri kuin Jeesuksella. Heillä on oma tietoisuutensa ja Jeesuksella on oma tietoisuutensa. Jeesus ei voi siten olla yhtä aikaa ihminen ja Jumala olematta ihmisenä eri olento kuin Jumala.

Kristuksen oppi Jumalasta

Isä on yksin ainoa totinen Jumala. Hän on yksin se Jahve, jota sanotaan kaikkivaltiaaksi Jumalaksi ja kaiken luojaksi. Ketään muuta ei ole hänen rinnallaan samanarvoisena ja yhtä ikuisena Jumalana kuin hän.

Jeesus kristus on ihmisenä välittäjä Jumalan ja ihmisten välillä. (1Tim 2:5) Jumala on korottanut tämän ihmisen kristuksen Jeesuksen tulevan maailman kuninkaaksi ja herraksi, jumalaksi kaikille luoduille. (Hebr 2:5-18; 1:4-9; Psa 45; 2Sam 7:8-16; Jes 9:5-6; Dan 7:13-14; Ilm 22:16)

Kaikkien polvien pitää notkistuman Jeesuksen nimeen ja tunnustaman isän Jumalan kunnian kirkkaudeksi että Jeesus kristus on herra. Isä on silti tämän poikansa herra. Hän, isä: yksi ainoa totinen Jumala ja Herra kaikkivaltias, meidän taivaallinen isämme ja Jeesuksen kristuksen Jumala ja isä. Hänelle kunnia aina ja ikuisesti, aamen.

Luettavaa

Advertisements

Tietoja kristinusko

Uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan ja meidän Herraamme, ja meidän Isäämme Jumalaan, niin kuin Raamatussa on kirjoitettu.
Kategoria(t): Jumala. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s