Sielun kuolemattomuus

Oppi iankaikkisesta tuomiosta ja rangaistuksesta

Nimeltään kristittyjen ihmisten näkemys ikuisesta piinahelvetistä perustuu oppiin sielun luontaisesta kuolemattomuudesta. Sen mukaan Jumala on tehnyt ihmisistä ikuisuusolentoja, joita hän ei voi tappaa ja tuhota, niin että ihminen lakkaa olemasta. Jumalalle olisi siis mahdotonta tehdä täysin loogista asiaa, jossa ei ole mitään järjen eikä kirjoitusten vastaista. Raamatun mukaan Jumala voi tappaa sielun ja tuhota ruumiin lopullisesti siinä tulisessa järvessä, joka on tuhoon tuomittavien ihmisten ikuinen osa. Mitään piinahelvettiä Raamatusta ei löydy, mutta siihen on toisaalta helppoa uskoa, koska jotkut Uuden testamentin kohdat näyttävät puoltavan tätä katolisilta isiltä ja pakanoilta perimäämme totuuden vastaista uskomusta.

Klassisen piinahelvettiopin mukaan ihminen koostuu osista, jotka ovat ”henki, sielu ja ruumis” (kolmiyhteinen ihminen) tai ”sielu ja ruumis” (kaksijakoinen ihminen). Oletuksen mukaan ihminen jatkaa tietoista olemistaan ruumiin kuoleman jälkeen joko sieluna tai henkenä. Sielu tai henki menee kuoleman jälkeen joko tuonelan kärsivien osastoon tai suoraan Jumalan taivaaseen (paratiisiin), jossa se nauttii onnesta ja rauhasta Herran ilossa. Tällä tavalla uskottuna ihminen saa rangaistuksensa tai palkintonsa heti kuoleman jälkeen, eikä vasta ruumiin ylösnousemuksessa, niin kuin Raamattuun on kirjoitettu. Tätä tosiasiaa on yritetty kiertää väittämällä, että ”kadotettujen” kärsimykset tuonelassa ovat vasta esimakua tulevasta helvetin tuskasta ja ”autuaiden” onni taivaassa ei ole tullut vielä täydelliseksi, koska kaikki pelastetut eivät ole ”saapuneet perille”.

Piinahelvettiä ja kuoleman jälkeistä sielun elämää on yritetty selittää monilla muillakin tavoilla, ja on yritetty sisällyttää nämä pakanalliset uskomukset Raamatun kirjoituksiin, ikään kuin profeetat, Jeesus ja apostolit olisivat uskoneet tässä asiassa samalla tavalla kuin pakanat ja juutalaiset tarut. Melkein jokainen kristitty toimii samalla tavalla lukiessaan Raamattua. Ensin etsitään loputtomia selityksiä aiemman näkemyksen tueksi ja sivuutetaan toista näkemystä puoltavat hyvätkin perustelut ylimielisen varmuuden vuoksi. Aiempia näkemyksiä ei uskalleta todella kyseenalaistaa. Ollaan liian varmoja siitä, että ”isät” eivät ole erehtyneet ja että seurakunta opettaa asiasta oikein, ja että itsekin ollaan oikeassa tässä nimenomaisessa asiassa. Näin ei valitettavasti ole mahdollista muuttaa näkemystään, vaikka se olisi virheellinen. Monet ”kristityt” sulkevat itse itsensä totuuden tuntemisen ulkopuolelle, mikä ei ole tietenkään Jumalan tahto.

Sielun uni ja annihilationismi vaihtoehtoisina tulkintoina

Kuoleman jälkeistä elämää koskevassa opissa on ”kristityillä” myös poikkeavia näkemyksiä. Esimerkiksi Martti Luther uskoi, että sielut nukkuvat tiedotonta kuolonunta aina ruumiin ylösnousemukseen asti, jonka jälkeen ihminen herää uuteen elämään tietoisena itsestään ja ympäristöstään. Toiset tuomitaan silloin ikuiseen piinahelvettiin ja toiset pääsevät autuaiden paikkaan, jota kutsutaan uudeksi maaksi (ja uudet taivaat ympäröivät sitä).

Luther uskoi ikuiseen piinahelvettiin, toisin kuin monet nykyään elävät annihilaatio-oppiin uskovat kristityt (esimerkiksi adventistit ja monet perinteisten kirkkojen ulkopuolella toimivat uskovien ryhmät ja yksittäiset uskovat kuten minä, joka en ole sitoutunut minkään ryhmän opetuksiin ja käytäntöihin vaan yksin Kristukseen Jeesukseen ja Raamatun kirjoitusten sisältämään totuuteen).

Sielun kuolemattomuus-opin perusajatus on se, että Jumala on tehnyt ihmisistä ikuisuusolentoja, joita edes hän ei voi tappaa ja tuhota, niin että ne lakkaavat olemasta. Jumalalle ei olisi siis mahdollista tuhota lopullisesti luomiaan olentoja. Tämä on outoa, jos Jumala voi kuitenkin tainnuttaa sielun uneen, jossa se ei tiedä mitään: ei tunne itseään eikä tiedosta ympäristöään. Herääkin kysymys: ”tahtooko Jumala ihmisten kärsivän ikuista tuskaa ja vaivaa helvetissä?”

Mitä Jumala tahtoo ja millainen Jumala on?

Ikuisen piinahelvetin opin mukaan Jumala tahtoo ensisijaisesti ihmisten pelastuvan ja tuntevan totuuden, mutta jos joku torjuu Jumalan tarjoaman ikuisen elämän lahjan pois luotaan ja elää mieluummin synnissä kuin vanhurskaudessa tämän maanpäällisen lyhyen elämänsä, tahtoo Jumala rangaista häntä sen vuoksi ikuisella tuskalla ja vaivalla piinahelvetissä, jossa Jumala ei ole itse läsnä. Jumala ylläpitää silti tuomittujen elämää, niin että ei ota heistä pois elämän henkeä, jonka varassa he pysyvät elossa, ja kärsivät ikuisesti tuskaa sekä sielussaan että ruumiissaan. Tämän vuoksi on oikein ajatella, että Jumala tahtoo tuomittujen kärsivän ikuisesti, koska pitää heidät elossa ja on yleensä sellaisen rangaistuksen tämän oletuksen mukaan synnistä ihmisille määrännyt.

Jos Jumala tahtoisi luomiensa ihmisten kärsivän ikuista tuskaa helvetissä, niin millainen Jumala olisi? Millaisen kuvan me annamme Jumalasta ihmisille, jotka eivät tunne Jeesusta eivätkä meidän Isäämme, Jumalaa, joka ”on rakkaus”? (1Joh 4:1-16)

Ikuisen piinahelvetin opin mukaan Jumala on rangaistuksen säätäjä, toimeenpanija ja ylläpitäjä. Hän on säätänyt synnistä rangaistukseksi ikuisen piinahelvetin, hän tuomitsee sinne joutuvat viimeisellä tuomiolla ja hän pitää tuomitut elossa, niin että he eivät voi kuolla, ja kärsivät siten ikuista tuskaa ja vaivaa kidutuksen paikassa, jota helvetiksi kutsutaan. Tämä alkujaan pakanallinen uskomus on siirtynyt juutalaisuuden ja katolisen kirkon kautta kristinuskoon, mutta se ei ole Jumalan ilmoittama rangaistus synnistä.

Alkuperäinen rangaistus synnistä ja ylösnousemus

Jumala on säätänyt synnistä rangaistukseksi kuoleman. Tämä käy ilmi hyvin selvästi, kun luemme luomiskertomuksesta syntiinlankeemuksesta ja siitä seuraavasta rangaistuksesta. (1Moos 2:15-17; 3:17-19) Jumala on sanonut, että ihmisen on kuoltava ja muututtava maaksi jälleen, koska Adam on langennut syntiin. Tämä on se kadotus, jolta Kristus on meidät pelastanut: kuolema ja ruumiin katoaminen. Paavali vahvistaa Raamatun opetuksen, jonka mukaan ”synnin palkka on kuolema” ja sitä seuraava ikuinen tuho. Hän tekee sen monissa kirjeissään, joita olen käsitellyt muissa kirjoituksissani. (Room 5:12-6:23; 1Tess 4:13-17; 1Kor 15; 2Tess 1-2, jne.)

Jos sielu olisi itsessään kuolematon, niin mihin ruumiin ylösnousemusta tarvittaisiin? Eikö ihminen voisi elää ikuisesti onnellisena taivaassa ilman ruumista henkiolentona, niin kuin klassisen helvettiopin mukaan tekee jo nyt ruumiin kuoleman jälkeen? Vai onko ruumis sittenkin välttämätön iankaikkisen elämän saamiseksi? Näin voimme Paavalin sanoista päätellä:

”Mutta jos Kristus ei ole herätetty, niin teidän uskonne on turha, ja te olette vielä synneissänne. Ja silloinhan Kristuksessa nukkuneet olisivat kadotetut.” (1Kor 15:17-18)

Paavali käyttää tässä verbiä ”apollymi” (ἀπόλλυμι), joka on suomeksi mm. ”tuhota, hävittää, surmata, tappaa, hukata, hukuttaa”. Jeesus ja apostolit käyttävät mm. tätä verbiä puhuessaan siitä iankaikkisesta rangaistuksesta, joka on kohtaava ”tuomion ylösnousemukseen” joutuvia. (Joh 5:28-29) Kun Raamattua tutkitaan ilman ennakkoon lukkoon lyötyä opillista näkemystä siitä, mikä ja millainen on ”iankaikkinen rangaistus”, niin havaitaan, että verbi ”apollymi” tarkoittaa tuomioiden yhteydessä ”kuolemaa ja lopullista tuhoa”, ei ikuista piinaa tulisessa järvessä, niin kuin perinteisesti on kirkoissa ja niiden ulkopuolellakin opetettu. Oppi ikuisesta piinahelvetistä ja sielun luontaisesta kuolemattomuudesta on kestämätön tarkan Raamatun tutkimisen perusteella.

David Pawson sielun kuolemattomuudesta

David Pawson on yksi kuuluisimpia saarnaajia herätyskristillisten piirissä meidän päivinämme (tammikuu 2012). Hän ei usko sielun luontaiseen kuolemattomuuteen, vaikka uskookin ikuiseen piinahelvettiin ja sielun elämän jatkumiseen välittömästi ruumiin kuoleman jälkeen. Hän ymmärtää virheellisesti Jeesuksen vertauksen rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta, niin että luulee Jeesuksen vahvistavan fariseusten taikauskon ja juutalaiset tarut, joihin tämä vertaus perustuu. Sen sijaan, että Jeesus olisi ollut samaa mieltä fariseusten uskomusten kanssa, teki hän ne uskomukset naurettaviksi sarkastisella tavalla ja parodioi aikansa ylimmäisten pappien kustannuksella. Ymmärrät vertauksen merkityksen paremmin, kun luet David Coxin siitä tekemän erinomaisen selityksen, jonka olen suomentanut kotisivuilleni.

Pawson on sanonut mielenkiintoisia sanoja sarjassaan ”Uusi testamentti avautuu, 1. ja 2. korinttolaiskirje, osa 2”. Lainaan tähän hänen ajatuksiaan (ei sanatarkasti vaan tulkittuna ja lyhennettynä):

”… kreikkalaiset erottivat sielun ja ruumiin toisistaan (eivät osanneet yhdistää niitä). Heprealaiset eivät ajatelleet niin. Heprealaisten mielestä ihminen on yksi kokonaisuus, joka muodostuu sielusta ja ruumiista. Heille ”sielu” oli ”hengittävä ruumis”… tämä on heprealaista ajattelua (me länsimaiset kristityt ajattelemme kreikkalaisittain – ja väärin erottaessamme ruumiin ja sielun toisistaan)… kreikkalainen ajattelu voi johtaa ylihengellisyyteen… väärään asketismiin… tai ruumiin häpäisemiseen… jne. … kreikkalaiset puhuivat kuolemattomasta sielusta ja kuolevaisesta ruumiista, mutta heprealainen ajattelu on juuri päinvastainen, niin että meillä on kuolevainen sielu ja me tarvitsemme kuolemattoman ruumiin, joten kun tämä kuolevainen pukeutuu kuolemattomuuteen, niin silloin kuolema on nielty ja voitettu… kristityt eivät usko sielun kuolemattomuuteen – se on kreikkalainen ajatus – me uskomme ruumiin ylösnousemukseen, joka on heprealaisen ajattelutavan mukaista…”

Tämä saarnan pätkä on ollut nähtävänä You Tubessa 14.1.2012 nimellä ”Body and Spirit” osoitteessa

http://www.youtube.com/watch?v=T2vIGbIXvYM

Pawson ei ole kaukana siitä, miten ihmisen olemus on määritelty Raamatussa Jumalan sanojen mukaan. Ihminen on ”elävä sielu”, joka muodostuu Jumalan antamasta ”elämän hengestä” ja ”ruumiista”. (1Moos 2:7) Kun ihminen kuolee, palaa elämän henki Jumalan tykö ja ruumis muuttuu maaksi jälleen – katoaa. (Snj. 3:11-21; 12:7) Raamattu ei tue ajatusta siitä, että ”sielu” tai ”henki” siirtyy ruumiin kuoleman jälkeen Jumalan tykö paratiisiin (taivaaseen) tai tuonelaan kärsivien osastoon kitumaan tulessa rangaistusta tekemistään synneistä. Sen sijaan ihminen ei tiedä kuolemansa jälkeen mitään vaan ”nukkuu tiedotonta unta” ylösnousemukseen asti. (Snj. 9:5-10; Job 7:7-10, 21; Dan 12:1-3; Matt 10:15; 11:20-24; 12:39-42; Joh 11:11-14) Näet tämän viitteenä olevista Raamatun kohdista ja siitä, kun kaksi Jeesuksen todistajaa kuolevat ja nousevat ylös kuolleista Ilmestyskirjan luvussa 11:7-11. Heidän ”oma henkensä” ei palaa heihin vaan ”Jumalan lähettämä elämän henki menee heihin” ja tekee heidät jälleen eläviksi. Jos Jumala ottaisi tämän elämän hengen pois luoduistaan ihmistä ja eläimistä, eivät ne voisi elää ja pysyä ikuisesti, niin kuin on kirjoitettu:

”Jos hän ajattelisi vain itseänsä ja palauttaisi luokseen henkensä ja henkäyksensä, niin kaikki liha yhdessä menehtyisi, ja ihminen tulisi tomuksi jälleen.” (Job 34:14-15)

Näistä kohdista ja Raamatun kokonaisilmoituksesta käy ilmi, että ihminen ei voi pysyä elossa ilman Jumalan hänelle antamaa elämän henkeä, ja kun Jumala ottaa elämän hengen ihmiseltä pois, ei häntä ole enää olemassa (muuten kuin Jumalan muistissa), eivätkä kuolleet tiedosta ympäristöään tai itseään tai mitään, koska he ”nukkuvat” tiedotonta kuolonunta. Jumala on tehnyt meistä ihmisistä ruumiillisia olentoja, jotka voivat elää vain ruumiissa ollessaan. Meidän henkemme tai sielumme ei voi erota ruumiista ja jatkaa tietoista olemista sen ulkopuolella tämän elämän aikana eikä kuolemankaan jälkeen.

Näyt ja ilmestykset

Jumalan antamat näyt ja ilmestykset eivät todista sielun elämää ruumiin ulkopuolella. (2Kor 12:1-7; Ilmestyskirja) Ne eivät kuvaa aina fyysistä todellisuutta vaan ovat hengellisiä kielikuvia eikä niitä tule ymmärtää aina kirjaimellisesti. Ilmestysten näkeminen ei todista sitä, että sielu irtaantuu ruumistaan; se on hyvin erikoinen kokemus, jossa ilmestyksen näkijälle näytetään asioita ikään kuin hän olisi tapahtumien keskellä tarkkailemassa niitä, vaikka hän olisi edelleen ruumiissaan ja elävä ihminen. Paavali ei väittänyt, että hän olisi ollut irti ruumiistaan tai että ruumiista irtaantuminen olisi edes mahdollista. Hän kuvasi sen sijaan jotakin niin ihmeellistä asiaa, että järki ei sitä voinut kunnolla käsittää eikä hän ymmärtänyt, miten sellaisten näkyjen näkeminen oli yleensä mahdollista ruumiilliselle olennolle, sellaiselle kuin ihminen on.

Raamatun kirjoituksilla ei voida todistaa nykyään leviäviä kaupunkilegendoja ja taruja ihmisten matkoista taivaaseen ja helvettiin, joten niihin ei pidä kenenkään varauksetta uskoa. Vähintä, mitä kristityltä voidaan edellyttää, on ottaa asioista selvää ennen kuin levittää huhuja tosina kertomuksina. Kaikki kokemukset tulisi pystyä todistamaan Raamatun kirjoitusten kautta edes mahdollisesti tosiksi. Niin ei voida helvetti- ja taivasnäkyjen osalta tehdä, joten niitä ei pidä kenenkään vilpittömän kristityn levittää. Puolueelliset ja vilpilliset ja eksyneet levittävät vaikka mitä tarinoita, joita he kuulevat, jos ne puoltavat heidän opillisia näkemyksiään tai muita pyrkimyksiään, jotka voivat olla hyviä tai pahoja.

Totuuden sanan julistaminen ja kääntymys Jumalan tykö

Evankeliumia ei ole lupa levittää vilpillisin keinoin.

Pelottelemalla tehdään pelkureita ja uhkailemalla uhkailijoita.

Tämä on helposti todettavissa, kun on tekemisissä nimeltään kristittyjen ikuiseen piinahelvettiin uskovien henkilöiden kanssa, jotka ovat aktiivisia toiminnassaan. Aitoa Jumalan rakkautta ei ikuista piinahelvettiä julistavien sanomassa tuomiosta puhuttaessa ole nähtävillä, sillä heidän opetuksensa vääristää Jumalasta annettua kuvaa ja estää monia tulemasta uskoon. Nimeltään kristityillä on monia muitakin virheellisiä opetuksia, jotka vääristävät Jumalan sanan opetusta ja estävät epäuskoisia tulemasta Jumalan tykö, kääntymästä kristityiksi.

Jos antaisimme Jumalasta ja hänen sanastaan oikean todistuksen maailmalle, olisi epäuskoisten ihmisten paljon helpompaa uskoa Jeesukseen Kristukseen ja alistua Herran valtaan, mutta nyt väärät opetukset ja virheelliset Raamatun tulkinnat toimivat esteenä evankeliumin ja Jumalan sanan menestymiselle. Antakoon Jumala meidän Isämme sen anteeksi, sillä virheellistä sanomaa levittävät eivät tiedä, mitä he tekevät. Vilpittömästi opissa erehtynyt veli tai sisar voi pelastua ikuiselta kuolemalta ja elää ikuisesti, vaikka onkin eksynyt ja eksyttänyt muita pois totuudesta tärkeissä Kristuksen opin alkeisiin kuuluvissa opin kohdissa.

Lue lisää

Advertisements

Tietoja kristinusko

Uskon Jeesukseen Kristukseen, Jumalan Poikaan ja meidän Herraamme, ja meidän Isäämme Jumalaan, niin kuin Raamatussa on kirjoitettu.
Kategoria(t): Helvetti. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s